Miten nuoret voivat vaikuttaa oman kuntansa päätöksiin? Tutustutaan nuorisovaltuustojen toimintaan ja selvitetään, miten nuorten ääni kuuluu omassa kunnassa.
1. Lukekaa nuorisovaltuustojen toimintaa käsittelevät jutut.
- Aamuposti: Näin nuorisovaltuuston puheenjohtaja puhui Nurmijärven kunnanvaltuustossa
- Keski-Uusimaa: Nuoret eivät suostu luopumaan pelitoiminnasta Tuusulassa – ”vähentää eriarvoisuutta”
Vastatkaa kysymyksiin:
- Mihin asioihin Tuusulan ja Nurmijärven nuoret haluavat vaikuttaa?
- Millaisia konkreettisia vaikuttamisen tekoja he ovat tehneet?
- Millainen kokemus Nurmijärven nuorilla on siitä, kuunnellaanko heitä päätöksenteossa?
- Uskotteko, että tuusulalaisten nuorten pelitoiminnan puolesta keräämä adressi vaikuttaa päätöksentekoon?
2. Tutustukaa oman kuntanne nuorisovaltuustoon. Tietoa sen kokoonpanosta ja toiminnasta voitte etsiä esimerkiksi kunnan verkkosivuilta, nuorisovaltuuston somekanavista ja paikallismediasta. Millaisiin asioihin nuorisovaltuusto on viime aikoina ottanut kantaa tai pyrkinyt vaikuttamaan? Millaisia vaikutuksia se on saanut aikaan?
3. Haastatelkaa nuorisovaltuutettua. Ottakaa yhteyttä oman kuntanne nuorisovaltuuston jäseneen ja kysykää häneltä nuorten vaikuttamisesta kunnassa. Keksikää ensin yhdessä 3–5 kysymystä. Haastattelun voi tehdä esimerkiksi kasvotusten, videopuhelussa, pikaviestipalvelussa tai sähköpostilla.
Voitte kysyä esimerkiksi:
- Miksi lähdit mukaan nuorisovaltuustoon?
- Mihin asiaan nuorisovaltuusto on viimeksi yrittänyt vaikuttaa? Millaisia muutoksia se on saanut aikaan?
- Kuinka hyvin nuoria ja nuorisovaltuustoa kuullaan kunnassanne?
- Miten nuorisovaltuusto voi käytännössä vaikuttaa kunnan päätöksiin?
- Mitä neuvoja antaisit nuorelle, joka haluaa vaikuttaa johonkin itselleen tärkeään asiaan?