Koulujen ja uutismedian yhteistä Uutisten viikkoa vietetään tammi–helmikuun vaiheessa. Tervetuloa mukaan!

Uutisten viikko antaa lapsille ja nuorille työkaluja kriittiseen medialukutaitoon, oman media-arjen peilaamiseen sekä aktiiviseen osallistumiseen ja vaikuttamiseen. Viikko on uutismedian ja koulujen tärkein yhteinen kampanja ja yksi suurimmista mediakasvatustapahtumista Suomessa.

Lehdissä tapahtuu Uutisten viikolla

Uutismedian liiton jäsenlehdet eli suomalaiset sanoma- ja kaupunkilehdet eri puolilla Suomea osallistuvat aktiivisesti Uutisten viikkoon. Valtaosa lehdistä toimittaa lehtiä opetuskäyttöön – joko printtinä tai diginä. Uutisten viikolla tehdään myös paljon kouluvierailuja ja luokat vierailevat toimituksissa.

Uutisten viikko näkyy vahvasti lehtien sisällöissä. Silloin kirjoitetaan paljon lapsia ja nuoria lähellä olevista teemoista ja käsitellään median toimintaan, median käyttöön ja mediakasvatukseen liittyviä teemoja.

Muista tilata Uutisten viikon lehdet ajoissa lähilehdestäsi.

Koulujen ja lehtien teemaviikko vuodesta 1995 saakka

  • Sanomalehtiviikkoja järjestettiin yksittäistapauksina jo 1970-luvulla.
  • Vuonna 15.1.1988 järjestettiin ensimmäisen kerran sanomalehtipäivä.
  • Sanomalehtipäivä muutettiin helmikuussa pidettäväksi sanomalehtiviikoksi vuonna 1995.
  • Vuonna 2021 Sanomalehtiviikon nimi muuttui Uutisten viikoksi.
  • Tärkein asia on ollut alusta saakka maksuttomien sanomalehtien saaminen oppilaiden luettavaksi.
Takaisin Uutisten viikon pääsivuille