Tammikuun puolivälin 1771 jälkeen turkulaisessa lukeneistossa oli uteliaisuuden täyttämää innostusta. Tammikuun 15. päivänä oli ilmestynyt ensimmäinen suomalainen sanomalehti, Tidningar Utgifne Af et Sällskap i Åbo (Uutisia ulosannettuna seuralta Turussa). Lehden pitkä nimi lyhentyi nopeasti puhekielessä Åbo Tidningariksi.

Ensimmäisessä numerossa oli viisi juttua. Lehteä toimitti Turun akatemian latinanprofessori Henrik Gabriel Porthan.

Åbo Tidningar ilmestyi ensimmäisenä vuonna kahdeksansivuisena kaksi kertaa kuukaudessa. Se painettiin Frenckellin kirjapainossa Turussa puisella käsipainimella käsin valmistetulle lumppupaperille.

Ulkonäöltään Åbo Tidningar muistutti kirjaa. Sivu oli kooltaan pieni, koska käsipainin oli tarkoitettu kirjojen painamiseen. Niinpä Åbo Tidningar ilmestyikin kirjan kokoisena. Sanomalehden sivukoko alkoi kasvaa vasta 1800-luvulla kun rautapainimet yleistyivät.

Åbo Tidningarissa ei myöskään ollut uutisotsikoita niin kuin nykyisin sanomalehdessä, vaan jutut oli ladottu kuin kirjan teksti sivuille. Teksti oli ladottu fraktuuralla. Fraktuura oli suomalaiselle lukevalle kansalle tutuin kirjain 1900-luvun alkuun asti. Kun muutamat sanomalehdet kokeilivat 1800-luvun lopulla antiikva-kirjaimia, lukijat valittivat kirjaimia vaikealukuisiksi ja käsittämättömiksi.

Åbo Tidningarin ilmestyminen loppui 1861, sillä turkulainen paikalliskilpailija Åbo Underrättelser (perustettu 1824) voitti lukijoiden suosion. Åbo Underrättelser ilmestyy yhä Turussa. Se on nykyisin maan vanhin yhä ilmestyvä sanomalehti.

Lue Tidningar Utgifne Af et Sällskap i Åbo -lehden ensimmäinen numero >

---

Henrik Gabriel Porthan

Henrik Gabriel Porthan (1739–1804), Turun akatemian latinanprofessori, oli ajalleen tyypillinen monioppinut ja Suomen ensimmäisen tieteellisen seuran, Aurora-seuran, perustaja.

Parhaiten Porthan tunnetaan ”Suomen historian isänä”. Lisäksi hän oli muun muassa kansanrunouden, maantieteen, kirjallisuudentutkimuksen ja kasvatustieteen uranuurtaja Suomessa. Porthan oli myös maan ensimmäinen lehtimies, sillä Åbo Tidningarin perustaneen Aurora-seuran sihteerinä hän vastasi aluksi yksi lehden sisällöstä.

Kirjapaino

Kirjapainotaito oli paperin valmistustaidon ohella tärkeimpiä keksintöjä, jotka merkitsivät keskiajan päättymistä ja uuden aikakauden alkamista.

Saksalaisen Johann Gutenbergin suuri keksintö 1440-luvulla olivat irtokirjakkeet. Hän ryhtyi valmistamaan metallista irrallisia kirjaimia. Niitä voitiin latoa riviin ja tehdä näistä kokonaisia sivuja. Ladelma voitiin painamisen jälkeen purkaa ja käyttää kirjakkeita uudelleen. (Gutenberg, kuten kukaan muukaan eurooppalainen, ei tiennyt, että kiinalaiset olivat käyttäneet irtokirjasimia jo 1000-luvulla.)

Kun lisäksi oli keksitty painin, jolla saatiin riittävän voimakas puristus, oli mahdollista valmistaa kirjoja paljon aikaisempaa nopeammin. Keksintö oli alusta lähtien niin korkealla tasolla, että 1400-luvun työtavat eivät juurikaan muuttuneet lähes 300 vuoteen. Vasta 1800-luvulla syntyi uusia keksintöjä, jotka muuttivat kirjanpainantaa.

Gutenberg kehitti myös onnistuneen kirjapainovärin. Kirjanpainajat tekivät tarvitsemansa painovärin itse.

Painoväri valmistettiin pellavansiemenistä puristetusta liinaöljystä, jota keitettiin niin pitkään, että saatiin vernissaa. Tulipalovaara oli aina suuri tässä vaiheessa. Vernissaan sekoitettiin nokea sekä mm. rikkikiisua, hartsia, tärpättiä.

Suomen ensimmäinen kirjapaino perustettiin vasta vuonna 1641. Turun akatemia oli perustettu vuonna 1640 ja yliopisto tarvitsi painotöitään varten oman kirjapainon. Ensimmäiset painotyöt olivat yliopistollisia väitöskirjoja.

Lumppupaperi

Paperin edeltäjiä olivat papyrus ja pergamentti. Ne tunnettiin jo noin 4000 vuotta sitten.

Egyptiläiset valmistivat papyrusta kaislasta, pergamenttia valmistettiin Vähässä-Aasiassa eläinten nahasta.

Paperinvalmistus keksittiin Kiinassa noin 2000 vuotta sitten. Raaka-aineena olivat erilaisten kasvien kuidut. Kiinasta paperinvalmistustaito levisi muualle maailmaan.

Suomen ensimmäinen paperimylly perustettiin 1667 Pohjan pitäjään. Siellä valmistettiin paperia lumpuista. Lumput revittiin, kasteltiin ja survottiin. Käsin niistä muodostettiin arkkeja, jotka kuivatettiin ulkona pyykkien tavoin. Tällaiselle lumppupaperille painettiin ensimmäiset suomalaiset sanomalehdetkin.

Vasta 1800-luvun jälkipuolella opittiin käyttämään puuta paperin valmistusaineena.

Fraktuura

Fraktuura oli suomalaisille lukijoille tutuin kirjain aina 1900-luvulle asti. Antiikvaa, joka on nykyisin käytetty kirjaintyyppi, sanottiin latinalaisiksi kirjaimiksi. Näiden kirjaintyyppien käytöstä oli kovaa väittelyä vuodesta 1850 alkaen, kunnes antiikva voitti taistelun vähitellen 1800-luvun lopulta alkaen. Aluksi antiikvaa käytettiin vain suomalaiselle lukeneistolle tarkoitetuissa teksteissä, mutta laajoille kansankerroksille tarkoitetut julkaisut, kuten myös sanomalehdet, ladottiin ”suomalaisilla puustaaveilla” eli fraktuuralla.

Ensimmäinen antiikvalla ladottu sanomalehti oli Uusi Suometar 15.9.1912. Vastalauseita tuli paljon, mutta vähitellen ihmiset tottuivat lukemaan ”latinakirjaimia”.